Oindex-listaus

April 24, 2008 – 4:11 pm

Edellisessä postissani kertomani palvelu on kehittynyt jo melko pitkälle ja nyt palvelun nimikin on selvinnyt.

Osoitteessa www.oindex.fi voit ilmoittautua odotuslistalle, jolloin saat tiedon heti palvelun avaamisesta.

Muutama tulevan palvelun ominaisuus:

  • Tilastoista luodaan yhteenvetotilastoja, jotka kertovat esim. suomalaisten käyttämistä selaimista. Tilastoja voi tarkastella myös erikseen sivustotyyppeittäin, kuten esimerkiksi blogeista tai sosiaalisista nettipalveluista.
  • Käyttäjät voivat itse päättää, mitä tietoa haluavat jakaa julkisessa listauksessa. Palveluun voi liittyä myös olematta mukana julkisessa listauksessa, jolloin osallistuu vain yhteenvetotilastointiin.
  • Listauksessa voi verrata kävijämäärien nousua myös pitkällä aikavälillä, eli vertailukohdaksi voi ottaa esimerkiksi edellisen vuoden saman viikon, jolloin voidaan haivaita pitkän aikavälin kasvu. Tämän ominaisuuden hyöty tulee tietysti esiin vasta, kun palvelu on pyörinyt hieman pidempää
  • Listauksessa on mukana huomattavasti enemmän mielenkiintoisia tunnuslukuja kuin esimerkiksi TNS Metrix -listauksessa
  • Listaukseen liittyminen on erittäin helppoa ja nopeaa.
  1. 3 Responses to “Oindex-listaus”

  2. Erinomainen palvelu!

    Kävin jo laittamassa pari sivustoa mukaan.

    By Veeti on May 2, 2008

  3. Itse en vielä tiedä kuinka erinomainen palvelu on kyseessä, kun mitään valmista ei ole nähtävillä.
    Lisäsin itseni mukaan, katsellaan millaiseksi palvelu muodostuu.

    By Olli on May 2, 2008

  4. Olli: Maanantaina on esillä ensimmäinen tilasto. Mitään ihmeellistä ei ole luvassa, vain hieman TNS Metrixiä monipuolisempi listaus.

    By Matti Hirvonen on May 2, 2008

Post a Comment

Clicky Web Analytics